Sulje

Samae Koskinen
- Pikkupässi
- 27.12.2025 20:00
Samae Koskinen aloitti uransa englanninkielisen indie-yhtyeen keulilta, mutta huomasi pian
olevansa keskellä suomenkielistä soolouraa. Ensimmäisen levyn radiohitti “Hän asuu näillä
kulmilla” ja sitä seuranneen “Elossa”-albumin Emma-ehdokkuus saivat pian jatkoa sarjasta
hienoja lauluja ja konsertteja. Samae on esiintynyt jo vuosia yksin akustisen kitaran, tai vaihtelevan
kokoonpanon kanssa ympäri Suomea hyvin mukautuvasti kirjastoista ja pubeista suuriin
konserttisaleihin.
Samae on soolourallaan opittu tuntemaan lauluntekijänä, joka löytää auringonpaisteen risukasasta
ja tekee pienestä suurta. Yhdeksännellä 26.4. julkaistulla levyllään "Mä näin unta että kaikki meni
hyvin" Samae kuitenkin keskittyy risukasaan.
“Syksyllä 2023 mulla tuli mitta täyteen. Hallituksen äärioikeistokytkökset, urheilijoiden
sikailuiden ympärillä vellova naisviha, luokaton etiketti nettikeskusteluissa ja ylipäätään
saatanallisen kylmäävä ilmapiiri sai miettimään sitä, mitä itse teen ja miksi. Olin pysynyt
visusti sivussa ottamasta taiteellani kantaa juuri mihinkään ja kirjoittanut kaiken arvoihini
liittyvän rivien väliin. Yksi syy oli pelko, toinen halu miellyttää. Sitten aloin miettimään
esikuviani: Bad Religion, Rage Against the Machine ja Bob Dylan olivat pistäneet minut
aidosti pohtimaan omia valintojani ja arvojani. Miten kohtaan maailman, mitä valta on ja
mitä se ihmiselle tekee. Päätin että teen lauluja, joissa otan kantaa. Kommentoin kylmyyttä,
epäoikeudenmukaisuutta ja vihaa.”
Samae Koskinen on esiintynyt säännöllisesti myös televisiossa, muun muassa juontaen YLElle
Ruoka-Suomi -dokumenttisarjan. Lisäksi hän on kirjoittanut lauluja Anna Puulle, Arttu Wiskarille ja
Ellinooralle. Hän on vieraillut Ruger Hauerin ja Kauko Röyhkä & Riku Mattilan albumeilla ja
tuottanut Jarkko Martikaista, Hero Dishonestia ja Circleä.
Onko sinulla kampanjakoodi tai sarjalippu?
Voit syöttää alla olevaan kenttään koodin lunastaaksesi sarjalipun tai kampanjakoodin.
| Tuote | Hinta | Määrä |
|---|---|---|
| 20,00 € |
